joululahjaideoita muutama vielä

maanantai 19. joulukuuta 2011



Nyt on kerrassaan loistava tilaisuus poiketa ensimmäistä kertaa sinne luomu- tai lähiruokakauppaan, ja ostaa kivoja lahjoja. Kauniisti pakatut teet, suklaat ja viinit ovat ihan hippusen verran ylellisempiä kuin ne Pandan konvehtirasiat. Turussa kannattaa käydä ainakin Luomuidyllissä Humalistonkadulla tai Finskassa Kauppiaskadulla.

Kuvan tee Luomuidyllistä, paperi Rusetista (Hansatorilla), juuttinaru Clas Ohlsonilta ja pakettikortti SupplyOwlilta Etsystä. Ja huomhuom, paperin ei aina tarvitse peittää koko lahjaa, esimerkiksi tässä en millään halunnut peittää kaunista laatikkoa.



Markettikarkkeihinkin on ihan okei päätyä. Ne voi pakata pieniksi yllätyslahjoiksi ystäville, tai vaikka jakaa kirjaston lastenosastolla söpöille punaposkisille koululaisille.



Pienet sisustusliikkeet, lahjatavarakaupat ja isommatkin liikeketjut saattavat olla isoimpia lahjoja hankittaessa vähän liian tyyriitä, mutta perehdy kynttilävalikoimiin. Omia suosikkejani ovat esimerkiksi Pentikin tuikut, joita löytyy ihan melkein jokaisessa värissä.

Turussa esimerkiksi: Pentikin myymälä Yliopistonkadulla, Finlayson Eerikinkadulla ja Rusetti Hansatorilla. Kauppahalli Eerikinkadulla.





Rakkaat, ostakaa kirjoja edes jouluna. Kolutkaa pienten ja suurempienkin kirjakauppojen alelaareja ja pokkarihyllyjä. Turussa Sammakon kirjakauppa Kauppiaskadulla ja Pieni Kirjakauppa Yliopistonkadulla.



Kauppahalli kauppahalli kauppahalli.



Tee jotain ihan itse ja paketoi kivasti. Lankabaari Humalistonkadulla, askartelukauppa Presento Kauppiaskadulla ja Tiimari.

Paperipussi saa ihan uuden ilmeen lahjapaperista leikatulla paperikaistaleella. Molemmat Tiimarista.



Elokuvia ja dvd-bokseja. Paras valikoima löytyy ehdottomasti Anttilasta, mutta Wiklundiltakin löytyy välillä ihan parhaita ale-löytöjä. Samaan kategoriaan menevät kai myös levyt, joita kannattaa etsiä Anttilan lisäksi esimerkiksi Levykauppa Äxästä tai 8raidasta.

Aineettomat lahjaideat löytyy Googlaamalla tai lukemalla mitä tahansa muotiblogia.

7 kommenttia

  1. Ihania lahjavinkkejä ja maailman söpöimpiä paketteja :) Kivaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  2. Mielummin huolin minäkin niitä luomu-/ekokaupan herkkuja, kun lisäainemössöä marketinhyllyltä. Eihän ne kaupan konvehdit edes maistu hyvältä!

    VastaaPoista
  3. hei edelleen, mistä löydät noin kivat lahjapaperit???

    VastaaPoista
  4. aivan parasta että listasit näin paljon ihanuuspaikkoja turussa! joululahjat olen jo hankkinut, mutta aina on syytä lahjoihin :) ja tosiaan kauppahallikauppahallikauppahalli ♥

    VastaaPoista
  5. Sammakko <3 Ja suloisia paketteja, täytyy vissiin ite hankkia vielä lisää lahjoja, et saa paketoida!

    VastaaPoista
  6. Ihania vinkkejä, ja kauniita paketteja! Itse oon tänä vuonna neulonut paljon (kuvio- ja palmikkolapasia) ja ostanut Lushin saippuoita.

    En ole ennen tainnut kommentoinut, mutta blogisi tuo aina hymyn huulille. Olet niin ihanan oloinen ihminen! ♥ Kaikkea hyvää ja kivaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  7. sydänpaperi Rusetista, ruutupaperia sai Sammakon kirjakaupasta ja loput on sitten ihan TIimarista

    kannattaa käydä noissa askartelukaupoissa ja sellaisissa metsästämässä. ja kun jaksaa käydä läpi niitä sokoksen ja stokkan lahjapapereita niin ihan varmasti sieltäkin löytyy.

    VastaaPoista