minun kivoimmat päivät pitkään aikaan

lauantai 8. tammikuuta 2011




Oli maailman kivointa, että Meeri ja Mona olivat meillä peräti kaksi yötä ! Teimme kaikkea kivaa ja tavallista, sellaisia juttuja, joita ihmiset tekevät. Kun heidän parhaat ystävänsä asuvat lähellä ihan. Minusta tuntuu tällä hetkellä tyhjälle, menee kuitenkin taas hirmu pitkään kun pääsen Vantaalle.

Kuuntelen tällä hetkellä kaverin spotifysoittolistoista löytynyttä rakkauslistaa, mutta en tiedä onko kovin järkevää linkkailla sitä tänne. Lista kuitenkin saa minut hymyilemään, ja välillä ihan vähän vain itkemään, sisäisesti. Kaihoisaa.

Joku pyysi postausta aiheesta minkälainen olisin tyttöystävänä. Olisin minä. Lähettäisin postikortteja Itä-Suomesta, pyytäisin neuvoa fysiikan laskuissa oli poikaystävä sitten tiedemies tai ei. Lukisin kirjoja, joisin appelsiinimehua ja hymyilisin. Erona vain se, että en tekisi niitä enää yksin. Ja saattaisin mahdollisesti ehkä olla onnellisempi. Tykkäisin ennemmin olla kotona ja tehdä iltakävelyretkiä kuin remuta yömyöhään juhlimassa. Ihan niin kuin nytkin. Ei minulla oikein enempää ole siihen vastattavana.

Oli kyllä kiva kysymys, ei sen puoleen.

Eikä minulla ole oikein mitään muuta sanottavaa. Huomenna teen läksyjä paljon, ja mietin elämää.

ps, on kyllä vähän kaiho-olo oikeasti. sellainen että saisinpa jonkun viereen nukahtaa.

1 kommentti

  1. OI, linkkaisit ihana sen listan tänne! Haluaisin kovasti kuulla.
    Oloni on jo valmiiksi kaihoisa, koska ikävä on valtaisa.
    Ihmisiä, ihmistä.

    VastaaPoista